top of page
IMG_2949.JPG

Väripilkun historiaa

Päiväkotitoimintaa Epilässä Tampereella jo vuodesta 1976 alkaen

Väripilkun historiaa: Welcome

Väripilkun päiväkoti on perustettu vuonna 1976 palvelemaan Winterin maalitehtaan

työntekijöiden lapsiperheitä. Päiväkodin paikaksi valittiin tällöin Winterin tehdasalueella

Epilässä sijaitseva apulaisjohtaja Arne Winterille v. 1930 rakennettu omakotitalo.

Talon on piirtänyt arkkitehti Birger Federley. Viimeisin talon asukas oli teknillinen johtaja

Lauri Uino perheineen. Päiväkodin nimi Väripilkku syntyi nimikilpailun tuloksena.

Maalinvalmistus lopetettiin Epilässä v. 1992 ja tehdasalue kaavoitettiin asuinalueeksi.

Suurin osa tehtaista ja varastoista purettiin, mutta patruuna- ajasta jäivät onneksi

muistuttamaan mm. "johtajan talo" Nokiantien ja Lehmuskujan alussa,

vanha puurakenteinen pääkonttori sekä Lehmuskujan päässä sijaitseva Väripilkku.

Väripilkun päiväkoti on voittoa tavoittelemattoman Päiväkotiyhdistys Väripilkku ry:n

ylläpitämä yksityinen päiväkoti. Väripilkku toimi Tampereen kaupungin ostopalvelupäiväkotina

vuoden 2013 syksyyn saakka. Lapsia on hoidettu ja kasvatettu sydämellä sekä ammattitaidolla vanhassa ja viehättävässä Väripilkun talossa siis jo yli 40 vuotta. Vuosi 2013 toi mukanaan muutosten tuulet.

Väripilkun rakennus siirtyi Tampereen kaupungin omistuksesta Päiväkotiyhdistys Väripilkku ry:n

omistukseen ja päiväkoti alkoi tuottamaan päivähoitopalvelua palvelusetelimallilla 1.8.2013.

saippuakuplia
kuvataidetta
sormivareja
piirtamista ja varittamista
Väripilkun historiaa: About Us
bottom of page